torstai 12. kesäkuuta 2014

Mysteeriretki Koli-edition

Tiistaina olin kokeilemassa vähän extreme-urheilua. Toteutettiin meidän luokan voimin mysteeriretki part. 2 Kolilla. Paitsi että ainoa, jolle tämä reissu oli mysteeri oli Lotta! Muut olimme olleet jo Kalliojärvellä mukana, jossa aloimme retkeä suunnitella. Tarkoituksena oli siis käydä tutkimassa Kolin luolia! Tai sellainen luola, jota ei kuulemma suositella turisteille, koska se on melko haastava. Siis täydellinen ensikertalaiselle! Kävimme ensin Pirunkirkolla, joka on huomattavasti helpompi. Ysiluokan vaelluskurssilla olisi ollut mahdollisuus vaelluksen jälkeen käydä Pirunkirkolla, mutta itse olin niin rättipoikkiväsynyt, etten jaksanut ja se jäi vähän kaduttamaan jälkeenpäin. Onneksi nyt pääsin siellä käymään.




Pirunkirkolta tullessa napattiin autosta lamput ja kypärät ja lähdettiin sitä the luolaa kohti. Luolaan päästyä ensimmäisen kapeamman kohdan kohdalla Lotta ja toinen Anna luovuttivat ja me muut jatkettiin eteenpäin. Luola alkoi kuitenkin jossain vaiheessa käymään sen verran kapeaksi, että jätettiin susiolla menemättä ja ninjailtiin itsemme pois jostain sivureijästä. Loppuajasta vain kiipeiltiin kallioilla ja koitettiin päästä varmaan mahdollisimman vaikeaa reittiä takaisin luolan suulle, jossa tavarat olivat.




Kotimatka kesti sitten aika pitkään, koska lähdettiin etsimään nuotiopaikkaa, missä voitaisiin paistaa makkarat, mitä Kolinportilta ostettiin. Pienen vaelluksen jälkeen löydettiin sellainen ja eväiden syönnin jälkeen lähdimme ajelemaan vailla mitään tietoa missä päin Joensuu on. Enon metsissä ajellessa löysimme myös autiotalon, joka piti tietenkin käydä tsekkaamassa. Kännykästäni oli tästä vaiheessa akku jo loppunut niin en saanut kuvia siitä mökistä. Ilta-auringossa se oli oikeastaan aika söpö. Pääsimme lopulta kotiin aika myöhään ja väsyneinä. Hieno reissu oli kyllä, mutta taisin hajottaa selkäni kallioita pitkin hypellessä, eikä eiliset tanssitreenit näköjään sitä ainakaan parantaneet. Koitetaan nyt tässä kestää ja tehdä töitä siitä huolimatta!

Voisin nyt lähteä pelaamaan vähän Criminal Casea ja sitten pikkuhiljaa nukkumaan. Iltaneljästä kahdeksaan työaika on kyllä kirous kun päivärytmi kääntyy ihan ympäri kun ei tarvitse aamulla herätä aikaisin. Mutta got to deal with it... Hyvää yötä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti