Elossa ollaan! Pitkä postaustauko on nyt ollut, mutta kuten blogin aloitettuani päätin, en aijo sitä anteeksi pyydellä. Inspis on ollut viime aikoina tosi hukassa ja koko ajan jotain muuta tekemistä. Netti on myös ruennut temppuilemaan enkä ole saanut kuviakaan siirrettyä kännykästä koneelle, koska tästä uuden uutukaisesta koneesta puuttuu joku ohjelma joka tukee Samsungin luuria. Wut?? Päätin kuitenkin pitkän vekslailun jälkeen vihdoin kokeilla Dropboxia. Olin aina mieltänyt sen jotenkin tosi monimutkaiseksi ja oudoksi, mutta sehän on ehkä yksinkertaisin asia ikinä! Kännykästä vaan kuvan yläpuolelta "lisää dropboxiin" ja pim! se on koneen boxissa! Siitä sain nyt sitten vihdoin intoa bloggaukseen ja ajattelin nyt läväyttää tänne kuvia viimeisen reilun viikon ajalta ja tarinoida siihen päälle jotain.
Päättäreistä ei ole kuvia (hyvä vaan!) eikä oikeastaan mitään erikoista kerrottavaakaan. Lähdettiin kaikkien Joensuun teinien tapaan lavan taakse ja siellä vietettiin iltaa ja tavattiin tuttuja. Tosi kiva ilta kaiken kaikkiaan. Puoliltaöin lähdettiin vielä katsomaan Eemelin kaverin keikkaa jonnekin baariin. Ihan hyvä keikka, mutta aloin olla tosi väsynyt ja kun joskus yhden jälkeen päästiin poikien kämpille niin nukahdin sohvalle melkein saman tien!
Alkuviikolla ei tapahtunut oikeastaan muuta kuin Annan (kaima hehheh) tuparit, jossa kaikki oli kyllä tosi iisillä linjalla ilman juomia ja kotona kymmeneltä. :D Keskiviikkona oli jokavuotinen JNS On The Street. Tanssiopiston porukalla olin nyt toistaiseksi viimeistä kertaa ryhmäsarjassa mukana. Voittoa ei tullut tälläkään kertaa, mutta fiilis tanssia oli aivan mahtava ja yleisökin näytti tykkäävän. Sai kyllä olla viimeinen kerta kun vedän nopeaa house-mättöä 30 asteen helteessä collarit ja huppari päällä! Esityksen jäkeinen välikuolema ei kerinnyt kunnolla helpottaa edes battleihin mennessä ja vedin rättipoikki väsyneenä yhden runin hoppia ja toisen sitten sitä housea... Ei todellakaan ollut parhaat setit mitä oon vetänyt, mutta tosi hauskaa oli battlata pitkästä aikaa!

Antti Nevonmaalle kiitos näistä kuvista! (linkkiä painamalla näkee muitakin kuvia päivästä)
Seuraavana päivänä starttasi sitten 3a: mysteeriretki. Tai no mukana oli vain viisi henkeä, mutta luokkaretki silti! Kaverini oli kirjoittanut muutamaa päivää aikaisemmin luokkamme WhatsApp-viestiketjuun, että hän tietää mitä tehdään joku päivä. Käski ottaa uimakamppeet mukaan, mutta muuta ei suostunut paljastamaan. Miulla oli pari arvausta, minne olimme menossa ja toinen osui oikeaan! Löysimme itsemme Kalliojärveltä, missä olin jo pitkään halunnut käydä. Nimensä mukaisesti paikka oli siis kallioita ja järvi. Hypimme alas veteen jonkun 4-5 metrin korkeudelta, eikä se ollut edes korkein mahdollinen. (jotkut sanoo että toinen kallio on 11 metriä) Paistoimme myös nuotiolla makkaraa ja banaaneita ja kuunneltiin musiikkia ja kuvattiin videoita Antin GoPro:lla. Huikee paikka keskellä metsää, ja on kyllä pakko päästä vielä uudestaan!
Perjantai oli vielä ihanan lämmin niin lähdimme Eemelin ja Sussan kanssa loppupäiväksi rannalle chillailemaan. Tarkoituksena oli kasata ihan kunnon porukka, mutta tuntui, että kaikki olivat hävinneet jonnekin Joensuusta. Mutta hyvin selvittiin kolmestaankin!
Lauantai-aamun pienestä krapulanpoikasesta huolimatta lähdimme äidin ja veljen kanssa jo ennen kymmentä ajamaan kohti Kuopiota. Matkus ja Ikea piti tietenkin käydä läpi ja löysin jopa melkein kaiken mitä tällä hetkellä tarvitsin ja halusin. Mustat farkut alkaa miulla vedellä viimeisiään ja H&M:ssä olisi uudet ollut seitsemällä eurolla, mutta en millään saanut tungettua miun leväperää ja tanssijan reisiä niihin jäljelläoleviin minikokoihin sisälle, joten hieman ärsytti jättää halvat pöksyt rekkiin. Olin myös snadisti yllättynyt, kun en löytänyt New Yorkerista yhtään mitään edes sovitettavaksi, kun yleensä kannan sieltä kassikaupalla halpoja rättejä! En tiedä kiinnostaako ketään nää miun ostokset, mutta laitan nää tähän silti for reason!
Tälläistä haalaria oon ettiny niin pitkään! Oikea hinta oli 19.90, mutta liityin Stadiumin kanta-asiakkaaksi niin sain vitusen alennusta. Woopwoop!
Äiti ei ihan ymmärrä miun logiikkaa, että joka kesä pitää ostaa uudet bikinit. En kyllä oikein itsekään, mutta niin se vain on! Raaskin kerrankin laittaa vähän enemmän rahaa kuin aikaisemmin H&M tai Cubus biksuihin. Molemmat osat oli jonkun 15:n euron kieppeillä ja Stadiumista nämäkin
Itkin verta kun huomasin muutama kuukausi taaksepäin, ettei maailman parasta peitevoidepalettia enää myydä Seppälässä. Kitkuttelin sitten vanhalla jämällä koko tämän ajan, kunnes tajusin, että sitä on taas olemassa! Pakko oli käydä ostamassa uusi, kun olen siitä vanhasta joutunut jo kynsillä kaivamaan viimeisetkin rippeet. :D Pelottaa vain, kun tuo pakkaus on muuttunut ja miulla on tapana rikkoa kaikki tuollaiset rasiat...
Eilen nyt ei mitään hirveän erikoista tapahtunut... Olin treenaamassa taas pitkästä aikaa ja treenien jälkeen menin Eemelin, Sussan ja Sussan kaverin kanssa saareen hengailemaan ja käytiin Eemelin kanssa jossain välissä vielä puliansassa (aka. Bepop Street) yksillä ja leikkipuistossa leikkimässä. (kyllä, "aikuisia" ollaan molemmat) Tämänkin päivän olen ollut vaan kotona enkä ole edes pistänyt nokkaani ulos tuon kurjan sään takia. Onneksi huomenna paistaa aurinko, niin pääsee ottamaan vähän väriä tälle miun valkeelle iholle!
Tuli kyllä hyvin pitkä ja sekava postaus, mutta tulkoot! Torstaina miulla alkaa työt ja kiitos työajan, sosiaalinen ja kaikki muukin elämä jää todennäköisesti aika vähäiseksi. Lisäksi päätin nyt rueta absolutistiksi loppukuun ajaksi, kun nyt kahden viikon aikana tullut 4 kertaa (+eilinen, mutta en laske sitä) oltua juhlimassa, niin pitää nyt ottaa vähän iisimmin etten ihan rappiolle joudu. Mun elämä muuttuu siis varmaankin aika tylsäksi, niin katsotaan jos sitä vaikka jaksaisi jonkun erikoispostauksen toteuttaa niin ei tämä blogikaan ihan kuole.
Täyte-selfie Instagramin uumenista

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti