Vihdoin jaksoin tulla tänne bloginkin puolelle, mutta pakko tulla kuitenkin hehkuttamaan viime viikkoa, joka oli liioittelematta paras pitkiin pitkiin aikoihin. Suurimman osan viikosta vietin siis Hietajärvellä riparilla isosena. Parempaa isosporukkaa ei olisi voinut olla, eikä leiriläisissäkään ollut mitään muuta moitittavaa, kuin että se tietty actioni puuttui kun ne olivat niin kilttejä! Vaikka sää oli aika viileä ja muutenkin huono melkein koko leirin ajan, tunnelma pysyi silti korkealla koko ajan.
Gospel Riders -moottoripyöräkerho kävi yhtenä iltana kertomassa juttuja ja pääsin myös yhden pyörän kyytiin! Moottoripyöräkuume iski kyllä niin lujaa, että...
Leirin aikana vietettiin myös Iidan synttäreitä. Nyt kun häneltä loppuivat teinivuodet, niin loppuleirin ajan heittelimme kaikkea vanhusläppää. Välipalalla oli tietenkin synttärikakku Iidalle ja illalla Iidan kaverit kävivät tuomassa hänelle toisen kakun (jonka me isoset syötiin yhdessä) ja toinen heistä oli tehnyt synttäriräpinkin! Tekisi mieli laittaa se tännekin, mutta Sami ei varmaan arvostaisi sitä...
Perinteinen not my hands -meikkaushaaste tai mikä lieneekään. Kuten huomaa, naama oli erittäin hemaisevan näköinen ja pöytä täynnä banaanimössöä...
Yksi isosistakin sanoi jossain vaiheessa, että ei ole kesää ilman Hietsua. Itsekin allekirjoitan tuon täysin! Itse melkein 10 vuotta leireillä käyneenä siitä on vain muodostunut olennainen osa kesää. Kolmas vuosi isoshommissa menossa ja meno vain paranee vuosi vuodelta. Hietsussa parasta on ehdottomasti se, kun siellä tutustuu joka kerta aivan mahtaviin tyyppeihin. Ollaan alusta asti kuin parhaita kavereita, vaikka oltaisi ennen korkeintaan nähty jossain. Oon ite saanut tuolta aivan mahtavia kavereita ja toivon, että heidän kanssa pidetään yhteyttä vielä pitkään leirien jälkeenkin!
Hietsulta kotiuduin perjantaina ja lauantai ei suinkaan ollut mikään chillailupäivä. Oli ISKY:n kesäworkshoppien aika ja Sandra Itäinen Cleva-ryhmästä tuli pitämään hip hopia ja housea. House-kärpänen puraisi kyllä taas hyvin kovaa! Sitä tekisi niin mieli lähteä treenaamaan enemmänkin, mutta en ole vielä varma mitä jalkani ja penikat siihen sanovat. Jokatapauksessa hyvät workshopit kaikenkaikkiaan ja opin kyllä niin paljon uutta samalla kun tanssin itseni ihan piippuun... Hip hop 'till you drop!
Kuva ISKY:n fb-sivulta
Sunnuntaina koitti sitten riparilaisten konfirmaatio.Pitkästä aikaa tuli oltua kirkossa ja tällä kertaa se ei ollut edes millään lailla vastenmielistä. Liekkö se viikon Raamatulla päähän paukuttelu tehonnut minuunkin... Kirkon jälkeen lähdettiin kiertämään riparilaisten koteja laulamassa ja syömässä. Kaikkialla, missä käytiin, oli ihan törkeän hyvää ruokaa ja sitä tuli myös syötyä! Viidennen paikan jälkeen alkoi pikkuhiljaa jo täyttyä, mutta en kuitenkaan voinut vastustaa seuraavankaan paikan tarjoiluja! Se jäi onneksi miun osalta viimeiseksi, koska kello oli jo aika paljon ja piti lähteä itsekin jo juhlimaan.
Askartelin omalle ryhmälleni edellisenä iltana silmät ristissä tällaiset kortit. Näin näihin vaivaa ja menetin pariin kertaan hermotkin tulostimen kanssa, joten loukkaannun syvästi, jos joku ei näistä pidä!
Kuten, sanoin lähdin itsekin juhlimaan vielä illalla. Oli tosi hauskaa päästä taas pitkästä aikaa irrottelemaan ja viettämään aikaa huippujen ihmiste kanssa, joita osaa ei ole nähnyt pitkään aikaan. Mitään julkaisukelpoisia kuvia ei illalta ole, joten nauttikaa nyt tästä överi-duckface-teinikuvasta, jonka postasin instagramiin ennen lähtöä:
Viime viikolla oli täynnä aivan mahtavia ihmisiä, tutustui uusiin ja tapasin vanhoja. Sain chillailla, tanssia ja juhlia. Niin ja juoda teetä ihan kyllästymiseen asti! (Hietsun keittiön teepussipaketti juotiin tyhjäksi...) Tässä viime viikkoa kelaillessa oon ruennut tajuamaan, että elämä on tällä hetkellä tosi jees. En oo ollu näin onnellinen pitkään aikaan ja aion nyt nauttia siitä niin paljon kuin mahdollista. Miulla on niin paljon mahtavia kavereita, etten edes kerkeä kaikkia nähdä kun kotonakin pitäisi välillä jaksaa olla.Toivottavasti joku nyt näkis tämän, koska haluan kertoa, että oon ympäröiny itteni niin mahtavilla ihmisillä, että väkisinkin rupeaa hymyilyttää! Nyt kun vielä saisi vuorokauteen lisää tunteja ja vikkoon päiviä tai ajan kokonaan pysäytettyä niin kaikki olisi paremmin kuin täydellisesti! Pitää kuitenkin nyt nauttia tästä fiiliksestä ja kesästä täysin rinnoin! Näillä fiiliksillä suuntaan huomenna Ouluun ja Oulun katutansseille vuosimallia 2014. Peace!











Ei kommentteja:
Lähetä kommentti