Moikkelismoi! Ilman mitään sen suurempaa syytä tai tarvetta aattelin tulla tänne höpisemään ja ilmoittamaan olemassa olostani. Se olemassaolo on tosin ollut viime päivinä vähän kyseenalaista kun olen vaellellut ympäriinsä röllipeikon näköisenä ja jotenkin ihan pihalla kaikesta. Keskiviikkona oli pakko mennä kouluun, etten jäisi enempää jäkeen kuin mitä jo olin. Tauti painoi silti ihan kiitettävästi ja pari kertaa meinasin jo tukehtua tuohon yskään. (Ootteko ikinä koittanu pidätellä yskää? Älkää!) Nyt alkaa pikkuhiljaa helpottaa, mutta ei tää yskä silti ole minnekkään hävinnyt.
Uskaltauduin keskiviikkona treeneihinkin. "Sairasosastolle" tosin. Viime hoppitunnista oli aikaa joten olin kyllä pihalla kuin lumiukko sen kaiken hyvän lisäksi että koko esityskin on ihan levällään. Harvemmin jaksan stressata mistään asioista, mutta tää vois olla sellanen asia, mitä vois rueta vähän stressaamaan kun ei noihin näytöksiinkään oo enää kuin kaksi viikkoa... Niistä voisin muuten turista vaikka vähän enemmänkin jossain tulevaisuudessa, mutta voin sen verran sanoa, että oli hassua löytää itsensä Tanssiopiston seinällä olevasta julisteesta!
Mutta joo. Huomenna olisi lähdettävä nuorten kirppikselle myymään vähän vanhoja rättejä pois jos saisi vaikka vähän rahaa (tarkistin tilin saldon tänään ja masennuin). Elikkä kaikki siis huomenna Joensuussa pyörivät tsekkaamaan Whisperiltä NuVa:n kirpputori! Be there or be square! Tarvitsen teitä! :D Siitä sitten illalla ajetaan Imatralle moikkaamaan mummia ja ukkia ja sunnuntaina sitten takaisin kotiin ja näytöstreeneihin. Koeviikkokin lähestyy uhkaavasti ja vaikka mitä muuta kivaa (sarkasmi) olisi tehtävänä... Saamaton mikä saamaton ja kohta alkaa oikeasti iskeä paniikki kaiken kanssa! Mutta onneks nyt on viikonloppu. Nauttikaamme siitä. Peace!
Pitäis ehkä opetella jaksamaan tekemään (mitä just kirjotin?) kollaaseja niin sais nää kuvat paljon kivemman näkösesti tänne...
Uskaltauduin keskiviikkona treeneihinkin. "Sairasosastolle" tosin. Viime hoppitunnista oli aikaa joten olin kyllä pihalla kuin lumiukko sen kaiken hyvän lisäksi että koko esityskin on ihan levällään. Harvemmin jaksan stressata mistään asioista, mutta tää vois olla sellanen asia, mitä vois rueta vähän stressaamaan kun ei noihin näytöksiinkään oo enää kuin kaksi viikkoa... Niistä voisin muuten turista vaikka vähän enemmänkin jossain tulevaisuudessa, mutta voin sen verran sanoa, että oli hassua löytää itsensä Tanssiopiston seinällä olevasta julisteesta!
Mutta joo. Huomenna olisi lähdettävä nuorten kirppikselle myymään vähän vanhoja rättejä pois jos saisi vaikka vähän rahaa (tarkistin tilin saldon tänään ja masennuin). Elikkä kaikki siis huomenna Joensuussa pyörivät tsekkaamaan Whisperiltä NuVa:n kirpputori! Be there or be square! Tarvitsen teitä! :D Siitä sitten illalla ajetaan Imatralle moikkaamaan mummia ja ukkia ja sunnuntaina sitten takaisin kotiin ja näytöstreeneihin. Koeviikkokin lähestyy uhkaavasti ja vaikka mitä muuta kivaa (sarkasmi) olisi tehtävänä... Saamaton mikä saamaton ja kohta alkaa oikeasti iskeä paniikki kaiken kanssa! Mutta onneks nyt on viikonloppu. Nauttikaamme siitä. Peace!



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti